Herkullista kasvisruokaa kauppahallissa vuodesta 2014 lähtien.

Elokuussa 2014 avattu Roots Kitchen tarjoaa kasvisruokaa Turun Kauppahallissa. Vaihdamme listaamme päivittäin ja näin mielenkiinto säilyy sekä meillä tekijöillä, että asiakkailla. Ruoat tehdään aina alusta asti itse tuoreista raaka-aineista, joita meille toimittaa mm. ihana Sorrin Puutarha. 

Tarjoamme päivittäin maanantaista torstaihin kolme eri lounasvaihtoehtoa: lämpimän lounaan, salaatin ja keiton. Ruoka tilataan kassalta, valmistamme annokset tilauksesta ja tuomme sen jälkeen ne teille pöytään. Ihastusta turkulaisissa herättäneet pöytäeläimemme ovat osa tiimiämme. Niiden avulla osaamme yhdistää annoksen ja pöydän. 

Keskiviikkoisin kaikki tarjontamme on täysin vegaanista, ja muutenkin kasviskeittiömme tuotteet ovat pääosin vegaanisia. 

Perjantaisin tarjoamme suosittua vegeburgeriamme. Burgerin sämpylän on tehnyt parin sadan metrin päässä toimiva Gryn-leipomo, ja leivontaan käytetään lähimyllyjen luomujauhoja. Burgerin sisältö vaihtuu viikoittain papupihveistä seitaniin, ja tarjoilemme burgerin kanssa itse leikkaamiamme ranskalaisia. Tätä varten meille tulee perjantaisin perunaa yli 50 kg. 

Lauantaisin meillä on ohjelmassa suosittu brunssi, joka tarjoillaan lautasannoksina. Brunssia on saatavilla kahta eri kokoa. Eräs asiakkaamme ilmaisi asian mainiosti:

"Iso ja vielä isompi".

Toivotamme kaikki uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleiksi halliin ja Roots Kitcheniin maanantaista lauantaihin. 

Ilta-aikoihin teitä palvelee sisar-ravintolamme Kuori Turun Hämeenkadulla. Kuoren kotisivut löydät osoitteesta http://www.ravintolakuori.fi/

Lahjakortti Roots Kitcheniin: 

https://shop.lahjakortti.eu/shop/lite/rootskitchen 

Ota yhteyttä